Allekirjoitusten kerääminen on päättynyt. Kiitos allekirjoittaneille!
Turkistarhoilla eläimet elävät ahtaissa oloissa pienissä karuissa häkeissä, joissa ne kärsivät muun muassa stereotyyppisestä käyttäytymisestä, kannibalismista ja monista sairauksista. Turkistarhoilla eläinten hyvinvointi ei voi koskaan toteutua.
Eurooppalainen kansalaisaloite Fur Free Europe vaatii EU:ta:
- kieltämään turkistarhauksen ja
- kieltämään turkistarhoilta peräisin olevien turkisten myynnin EU:ssa.
Tehdään yhdessä historiaa! Auta nyt ja allekirjoita aloite. Fur Free Europe ei ole pelkkä vetoomus. Kun saavutamme miljoona vahvistettua allekirjoitusta, Euroopan komissio on velvollinen ottamaan aloitteen käsittelyyn ja ryhtymään toimiin.
…
Kansalaisaloitteessa kerättävät henkilötiedot perustuvat EU-asetukseen ja vaihtelevat jäsenmaittain. Henkilötietoja käytetään ainoastaan aloitteen tukemiseen, ja tiedot toimitetaan toimivaltaisille kansallisille viranomaisille tuenilmausten tarkastamiseksi ja vahvistamiseksi.
Suomessa allekirjoittajan tulee olla 18-vuotias.
Huomaathan, että syntymäaika merkitään muodossa PP/KK/VVVV tai PP.KK.VVVV (esimerkiksi: 01/12/2001 tai 01.12.2001)
Miksi turkistarhaus ja turkistuotteet pitää kieltää?
EPÄEETTISYYS
Luonnonvaraisten eläinlajien, kuten kettujen ja minkkien, lajityypillisiä käyttäytymistarpeita ei voida turkistarhoilla tyydyttää. Muitakaan lajeja, kuten kaneja ja chinchilloja, ei ole hyväksyttävää pitää pienissä häkeissä tai tappaa niiden turkin arvon vuoksi. Turkistarhaus on epäeettistä riippumatta siitä, missä sitä harjoitetaan, ja siksi vaadimme myös kieltämään turkistarhoilta peräisin olevien turkisten myynnin kaikkialla EU:ssa.
TERVEYSRISKIT
Turkistarhat aiheuttavat riskin eläinten ja ihmisten terveydelle. COVID-19-pandemian aikana koronavirus levisi sadoilla minkkitarhoilla, ja SARS-CoV-2-viruksen uusien varianttien havaittiin tarttuneen ihmisiin eläimistä.
KESTÄMÄTTÖMYYS
Turkistarhauksella on huomattavia ympäristövaikutuksia, ja se on vakava uhka luonnon monimuotoisuudelle. Turkistarhoilta karannut amerikanminkki on levinnyt laajalti koko EU:n alueelle, ja se on aiheuttanut haittoja Euroopan alkuperäiselle luonnonvaraiselle eläimistölle. Turkisten käsittelyssä ja värjäyksessä käytetään myrkyllisiä kemikaaleja.
Miksi juuri nyt?
Turkistarhaus ja turkistuotteet kuuluvat menneisyyteen: nyt on aika tehdä Euroopasta turkistarhaton. Meillä Euroopan unionissa on ennennäkemätön mahdollisuus kieltää turkistarhaus.
- COVID-19 on aiheuttanut turkisalalle taloudellisen ja eläinten terveyteen liittyvän kriisin. Koronaviruspandemian vuoksi esimerkiksi kaikki Belgian turkistarhat lopettivat toimintansa vuonna 2021. Myös Italia keskeytti turkistarhauksen koronapandemian vuoksi, mutta kiellosta tehtiin lopulta pysyvä. Ranskassa siirtymäaikaa lyhennettiin.
- 12 jäsenmaata on hiljattain kehottanut Euroopan komissiota selvittämäänvaihtoehtoja turkistarhauksen kieltämiseksi EU:ssa ja tekemään lakiesityksen tavoitteen saavuttamiseksi.
- Euroopan komissio arvioi parhaillaan EU:n eläinten hyvinvointia koskevaa lainsäädäntöä. Arviointi tarjoaa tilaisuuden kieltää sekä turkistarhaus että turkistarhoilta peräisin olevien turkistuotteiden myynti. Sadat tuotemerkit ovat jo hylänneet turkikset vastatakseen asiakkaidensa eettisiin vaatimuksiin.
Meillä on ainutlaatuinen tilaisuus tehdä EU:sta turkistarhaton. Toimi nyt, jotta voimme yhdessä saavuttaa tämän tavoitteen.
Mikä on eurooppalainen kansalaisaloite?
Eurooppalainen kansalaisaloite on ainutlaatuinen ja tehokas keino, jolla EU-kansalaiset voivat vaatia Euroopan komissiota tekemään uusia lakiesityksiä.
Kansalaisaloite ei ole pelkkä vetoomus. Kun aloite on saavuttanut miljoona vahvistettua allekirjoitusta, Euroopan komissio on velvollinen ottamaan aloitteen käsittelyyn ja vastaamaan siihen. Aloitteessa on mukana yli 60 järjestöä 22 jäsenmaasta.
Fur Free Europe -kansalaisaloite noudattaa kaikkia lakisääteisiä vaatimuksia, GDPR:ää ja tietosuojasääntöjä.
Voit myös lomakkeen allekirjoituksen jälkeen antaa sähköpostiosoitteesi ja tilata uutiskirjeen Animalialta ja SEY Suomen eläinsuojelulta. Kerromme uutiskirjeissä muun muassa aloitteen etenemisestä sekä uusimmista turkistarhaukseen liittyvistä uutisista.
Turkistarhaus Suomessa
Suomessa on hieman yli 600 turkistarhaa. Maamme tarhoilla elää yli 2 miljoonaa turkiseläintä: naalia, kettua, minkkiä ja supikoiraa.
Eläinten hyvinvointiongelmat turkistarhoilla ovat huomattavan suuria. Pienet, verkkopohjaiset häkit eivät mahdollista eläimille niiden lajityypillisten käyttäytymistarpeiden toteuttamista. Minkit eivät pääse koskaan uimaan, ketut eivät pääse kaivamaan, supikoirat eivät pääse nukkumaan talviunta. Surkeat kasvatusolot aiheuttavat eläimille käytöshäiriöitä, kuten stereotyyppistä käyttäytymistä, kannibalismia ja pelkotiloja.
Eläimet kärsivät myös monista sairauksista. Turkistarhoille tehdyissä eläinsuojelutarkastuksissa tulee jatkuvasti ilmi eläinten hoidon laiminlyöntejä.
Eläinten olosuhteita tarhoilla ei pystytä parantamaan niin, että elinkeino voisi sen jälkeen enää jatkua kannattavana. Siksi ainoa vaihtoehto on kieltää turkistarhaus kokonaan.
Fur Free Europe -kansalaisaloite Suomessa
Animalia, SEY Suomen eläinsuojelu sekä Oikeutta eläimille kampanjoivat Fur Free Europe -kansalaisaloitteen puolesta ja keräävät nimiä aloitteeseen. Suomessa aloitteentekijä on Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs. Suomen tavoitteena on saada vähintään 100 000 allekirjoitusta määräaikaan mennessä.
Aloitteen tukijat
Aloitetta tukevat lukuisat kansalaisjärjestöt ja asiantuntijat. Aloitetta tukevat muun muassa:
- Balkanin koirat ry
- Eläinkapina
- Eläinsuojelukeskus Tuulispää
- Eläinsuojeluyhdistysten Kummit
- Eläinten Auttajat
- Eläinten turvakoti Saparomäki
- Embla Rescue ry
- Finland Fur Animal Save
- Galgos del Fénix
- Hard Luck Paws ry
- Hartolan seudun eläinsuojeluyhdistys
- Hausjärven eläinsuojeluyhdistys
- Helsingin eläinsuojeluyhdistys
- Hämeenlinnan Seudun Eläinsuojeluyhdistys
- Joensuun eläinsuojeluyhdistys
- Kaakkois-Suomen eläinsuojeluyhdistys
- Kainuun eläinsuojeluyhdistys
- Keski-Suomen eläinsuojeluyhdistys
- Kodittomat Bulgarian Koirat ry
- Kokkolanseudun eläinsuojeluyhdistys
- Kriittisen eläintutkimuksen verkosto
- Kyproskoirat ry
- Lahden seudun eläinsuojeluyhdistys
- Loviisan kissatalo
- Luonto-Liitto
- Luonto-Liiton susiryhmä
- Luoteis-Lapin eläinsuojeluyhdistys
- Läntisen Uudenmaan eläinsuojeluyhdistys
- Maan ystävät
- Meri-Lapin eläinsuojeluyhdistys
- Oulaisten seudun eläinsuojeluyhdistys
- Oulun seudun eläinsuojeluyhdistys
- Pelastetaan koirat ry
- Perniön seudun eläinsuojeluyhdistys
- Pieksämäen seudun eläinsuojeluyhdistys
- Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys
- Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistys
- Rauman seudun eläinsuojeluyhdistys
- Rekku Rescue ry
- Rescueyhdistys Kulkurit
- Rodoksen kodittomat eläimet ry
- Rovaniemen seudun eläinsuojeluyhdistys
- Salon seudun eläinsuojeluyhdistys
- Satakunnan eläinsuojeluyhdistys
- Savon eläinsuojelu
- Seinäjoen seudun eläinsuojeluyhdistys
- SEY Pietarsaari ry. / Jakobstad rf.
- SEY Hyvinkää
- SEY Loimaa
- SEY Raahe
- SEY Savonlinna
- SEY Valkeakosken seudun eläinsuojeluyhdistys
- SEY Ylivieskan seutu
- Sosiaalidemokraattiset Nuoret ry
- Stray Dog Cabaret ry
- Suojele Eläintä ry
- Suomen eläinoikeusjuristit ry
- Team Rokka
- Turun eläinsuojeluyhdistys
- Urjalan eläinsuojeluyhdistys
- Vaasanseudun eläinsuojeluyhdistys
- Varkauden seudun eläinsuojeluyhdistys
- Vasemmistonuoret ry
- Vegaaniliitto ry
- Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry
- Viipurin Koirat ry
- Viral Vegans ry
- Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen seura